Palvelut

 

Koirien täysihoito / päivähoito max 12 h sisältäen:

-

Oma eristetty lämmin tila umpinaisella väliseinällä ja verkkoetuseinällä. Joka tilassa oma ikkuna. Eläimen mukaan olisi hyvä ottaa oma peti, peitto tms, jossa tuttu haju. Myös omia leluja/luita voi tuoda koiran mukana.

-

Ruokinta omistajan ohjeen mukaisesti hoitolan kuivamuonalla ja lihatuotteilla. Koirat saavat hoitolan puolesta myös makupaloja kuten lihapullia ja kuivattua lihaa ja maksaa. Omat ruuat voi myös koiralle tuoda mukaan jos koiralla esim. erikoisruokavalio tai herkkä vatsa. Vuorokausihinta on silti sama vaikka omat ruuat olisivatkin mukana. Kupit ovat hoitolan puolesta.

-

Ulkoilutus hihnassa ja vapaana juoksutarhassa. Koiran mukana oltava ehjä kaulapanta/valjaat ja talutin. Koiria ulkoilutetaan yksitellen elleivät ole saman perheen koiria. Vieraat koirat eivät ole kosketuksissa keskenään.

-

Yleisen järjestyksen ja rauhallisuuden ylläpitämiseksi hoitolassa emme voi ottaa hoitoon juoksuaikaisia narttuja.

-

Rokotustodistukset on esitettävä hoitoon tuotaessa

-

Lääkkeen annot omistajan ohjeen mukaan

-

Päivittäinen puhtaanapito

Kissojen täysihoito / päivähoito max 12 h sisältäen:

-

Oma ersitetty lämmin tila umpinaisella väliseinällä ja verkkoetuseinällä. Joka tilassa oma ikkuna. Tilassa makuualusta. Eläimen mukaan olisi hyvä tuoda mukana oma peitto tms. jossa tuttu haju. Tilassa kiipeily/raapimismahdollisuus sekä hiekkalaatikko+hiekat

-

Hiekkalaatikon siivous tarpeen mukaan

-

Kissan kanssa seurustelua

-

Lääkkeiden anto omistajan ohjeiden mukaan

-

Ruokinta hoitolan kuivamuonalla tai lihatuotteilla(säilykkeet/raakaliha). Omat ruuat voi tuoda kissalle mukaan mutta sitä ei hyvitetä vuorokausihinnassa. Kupit ovat hoitolan puolesta.

Jyrsijät:

-

Hoitolalla ei häkkejä jyrsijöille vaan omistajan on tuotava eläimelle oma häkki, jossa tarvittavat varusteet

-

Kuivikkeet ja ruuat hoitolalta sen mukaan mikä eläin on kyseessä

Nouto / vientipalvelu:

-

Eläin noudetaan kotoa ja tuodaan kotiin niin haluttaessa

Tulosta tästä:

 

eläinhoitola koirien hoitoa koirahoitola koira hamina kotka kouvola kymenlaakso eläin hoitola eläinhoitoa eläinhoitola kotieläin hoitoa kotieläinhoito neuvoton kissojen hoitoa eläinten hoitoa kotieläinten hoitoa hoitola lemmikkien hoitoa hoitola ulkoilu tarha jyrsijät jyrsijä